Kuuluisa venäläinen fyysikko, vuonna 2000 Nobelin palkinnon saanut Zhores Alfjorov on täyttänyt 80 vuotta. Hänen nimissään on viisikymmentä keksintöä , 500 tieteellistä tutkielmaa ja 80 kaunokirjallista kertomusta. Alfjorov jatkaa edelleen tutkimus- ja opetustoimintaansa. Zhores... →
Juri Gagarin syntyi maaliskuun 9. päivänä 1934 Klushhinonkylässä Smolenskin alueella. Koulun hän aloitti vuonna 1941, mutta saksalaismiehityksen takia pääsi jatkamaan sitä vasta vuonna 1943. →
Pääministeri Vladimir Putin on ilahduttanut ikä-ihmisiä sosiaalisesti vastuullisella päätöksellään. Sanomalehti Nezavisimaja gazeta kertoo, että eläkkeet on korotettu yli kuudella prosentilla. Muodollisesti päätös on tehty on vastoin lakia. Eläkerahaston... →
Presidentti Medvedevin erokehotukseen, jonka hän osoitti Venäjän olympiamaanjoukkueen epäonnistumisesta vastaaville virkailijoille, ensimmäisenä reagoi Venäjän olympiakomitean presidentti Leonid Tjagatshev. Hän on tehnyt virallisen eroilmoituksen huolimatta omista aiemmin... →
Suuressa Isänmaalisessa sodassa saavutetun voiton 65-vuotispäivä huomioidaan Ivy-maiden johtavilla televisiokanavilla järjestettävällä yhteisellä televisiomaratonilla. Vuoden 2010 toukokuun 9 päivänä katselijat voivat seurata tapahtumia entisen Neuvostoliiton alueen mitä... →
Venäjän tiedeakatemian Sperian osaston instittutissa, joka suorittaa tutkimusta kemiallisen biologian ja peruslääketieteen alalla, on kehitetty molekyylitasolla toimiva biosensori. Sensoria voidaan erittäin tehokkaasti käyttää syövän... →
EU:n kuuden jäsenmaan virkavalta on suuren operaation seurauksena pidättänyt georgialaiseen mafiaan kuuluvat 69 rikollista. Ryhmittymän jäsenet ovat syyllistyneet rahanpesuun, aseiden salakuljettamiseen, laittomaan huumeiden levittämiseen, varkauksiin ja murhien suunnittelemiseen. Operaation... →
Robert Rantalan pakoa lastenkodista ja palaamista vanhempiensa luo ei saa käyttää provokaationa. Näin totesi tänään Pietarissa maan presidentinvaltuutettu ja lasten oikeusmies Pavel Astahov . Roberert palasi kotiin - tosin ilman holhousviranomaisen lupaa. Tänään suomalaiset... →
Venäjän kielen merkitys Ukrainassa on yksi tärkeimmistä aiheista Krimillä menossa olevassa Kansainvälisessä venäläisten foorumissa. Kaksikielisyyden mahdollisuutta tervehditään maan etelä ja itä alueilla, mutta sitä ei haluta Länsi Ukrainassa. →
Nuorisomartoni, joka on omistettu Voiton 65-vuotispäivälle, lähti liikkeelle Pietarissa. Siihen osallistuu koululaisia ja opiskelijoita. Maratonin aikana, joka jatkuu toukokuun 14 päivään sen osanottajat kunnostavat sotilaiden veljeshautoja, keräävät tietoja sotahistoriaan liittyvistä muistomerkeistä ja jakavat sosiaaliapua veteraaneille. →
Venäjän rautatiet yhtiö aikoo lisätä Sapsan huippunopean pikajunan liikenteen Moskovan ja Kazanin välille, ilmoitti yhtiön johtaja Vladimir Jakunin. →
Venäjälle muodostetaan maailman suurin asiakirja-arkisto, joka on omistettu Suurelle Isänmaalliselle sodalle. Se on tarkoitus avata fasismista saavutetun Voiton 70-vuotispäivänä. Rosarhiv arkiston johtajan Andrei Artizovin mukaan arkistosto sisältää 13 miljoonaa asiakirjaa ja tietokannan, kaikkien niiden maiden kaatuneista, jotka osallistuivat sotaan. →
Konflikti seitsemän vuoden ikäisen Robert Rantalan vanhempien ja Suomen sosiaaliviranomaisten välillä on ratkaistava ilman oikeudenkäyntejä. Tästä on vakuuttunut Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Pavel Astahov. Hän on keskustellut Rantalan perheen tilanteesta suomalaisten virkamiesten kanssa. →
Suuressa Isänmaalisessa sodassa saavutetun voiton 65-vuotispäivä huomioidaan Ivy-maiden johtavilla televisiokanavilla järjestettävällä yhteisellä televisiomaratonilla. Vuoden 2010 toukokuun 9 päivänä katselijat voivat seurata tapahtumia entisen Neuvostoliiton alueen mitä erilaisimmilta paikkakunnilta. →
Osmanien valtakunnan järjestämien vainojen voittamisessa Armenian kansaa auttoi usko, ilmoitti Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill, kun hän puhui sadoille uskovaisille Jerevanin ortodoksisessa kirkossa. →
Venäjän lapsiasiamies Pavel Astahov on ilmoittanut, että Robert Rantala, jonka äiti on Venäjän kansalainen ja isä suomalainen, on saanut luvan olla kotonaan aina oikeuden tekemään päätökseen asti. Poika, jonka sosiaaliviranomaiset ottivat hoitoonsa, karkasi toissapäivänä kotiinsa. →
Ateenassa oli eilen illalla poliisin ja Kreikan hallituksen tiukkaotteista talouspolitiikkaa vastustavien mielenosoittajien välisiä yhteenottoja. Mellakka alkoi valtion virkailijoiden ammattiliiton noin 2000 aktiivistin marssin aikana. Budjettivajeen kaventamiseen tähdätyn Kreikan hallituksen toiminta on saanut osakseen Euroopan unionin tuen ja samanaikaisesti paikallisen ay-liikkeen vastarinnan. →
Venäläiset lääkärit ovat tehneet maanjäristyksen uhreiksi joutuneille kansalaisille Chilessä jo kymmeniä leikkauksia. Viime lauantaina kaksi venäläistä hätätilaministeriön lentokonetta toimitti maahan kenttäsairaalan ja lääkärijoukon. →
Venäjän tiedeakatemian Sperian osaston instittutissa, joka suorittaa tutkimusta kemiallisen biologian ja peruslääketieteen alalla, on kehitetty molekyylitasolla toimiva biosensori. Sensoria voidaan erittäin tehokkaasti käyttää syövän varhaisdiagnostiikassa. →
Venäjän presidentti Dmitri Medvedev vaati kuvernööreiltä ja hallituksen jäseniltä, että he käyttäisivät internetiä ja itsenäisesti seuraisivat kansalaisten esittämiä näkemyksiä ja muita siellä esitettäviä uusia asioita. →
Latvian poliisi on saatettu tavallisuudesta poikkeavaan kuntoon Vaffen-SS-legioonan entisten jäsenten marssin johdosta. Riian duuma kielsi maaliskuun 5.päivänä latvialaisen legioonan perustamisen vuosipäiväkokouksen. Kaupungin hallinto-oikeus sittemmin kumosi päätöksen. Latvian fasisminvastainen komitea järjesti tänään oman marssinsa. →
Kuuden eurooppalaisvaltion poliisivoimat ovat aloittaneet Georgian mafian jäsenien takaa-ajamisen. Itävallassa, Sveitsissä, Saksassa →
Venäjän presidentin alaisuudessa toimiva lapsiasiamies Pavel Astahov on lähtemäss →
Venäjän pääministeri Vladimir Putin suorittaa työvierailun Valkovenäjälle, jossa osallistuu valtioliiton ministerineuvoston sääntömääräiseen kokoukseen, on ilmoitettu Venäjän hallituksen lehdistöosastolta. →
Seitsemän vuoden ikäisen Robert Rantalan asiassa Suomen lastensuojeluviranomaiset ovat menneet liian pitkälle, ilmoitti venäläisen radioaseman haastattelussa, Venäjän lasten oikeuksien valtuutettu Pavel Astahov. Hänen mukaansa tämä ymmärretään myös Suomessa. →
Presidentti Dmitri Medvedev ilmoitti, että Venäjällä nostetaan ammattitaidon tasoa asevoimissa ja samanaikaisesti ratkaistaan sotilashenkilöiden sosiaaliongelmat. Presidentti tapasi Kremlissä upseereita, jotka saivat ylennyksen. Medvedev korosti sotilashenkilöiden, järjestyksenvalvontaelinten ja voimahallintojen tärkeää asemaa maan itsenäisyyden ja turvallisuuden takaamisessa. →
Venäjä on valmis neuvottelemaan Arktiseen alueen kuuluvien maiden kanssa alueen ongelmista, ilmoitti tänään Venäjän maantieteellisen seuran holhoojaneuvoston ensimmäisessä istunnossa pääministeri Vladimir Putin. →
Japanissa suunnitellaan ainutlaatuista kaupunkia ikäihmisille, jossa he voivat harjoittaa aktiivista elämäntapaa, seurata terveyttään ja haluttaessaan tehdä työtä. Korkeista asuintaloista muodostuvaan kokonaisuuteen kuuluu terveyskeskuksia, jotka palvelevat ympäri vuorokauden. →