Moskova liittyy tänä vuonna olympiakaupunkien maailmanliittoon, on ilmoitettu RIA Novostille kaupunginhallituksessa. Liittyminen on omiaan laajentamaan ja vilkastuttamaan kosketuksia kansainvälisten urheilujärjestöjen kanssa. Liittoon voivat liittyä olympialaisia järjestäneet tai niiden järjestämistä suunnittelevat kaupungit. →
Vancouverin talviolympialaisten päättäjäispäivänä venäläiset urheilusukeltajat sytyttivät kymmenen metrin syvyydessä Mustassa meressa vuoden 2014 Sotshin talviolympialaisten olympiatulen. He suosittelevat järjestämään osan Sotshin olympialaisten avajaisjuhlasta Mustan meren vesiulapan alla. →
Venäjän Sotshi on vastaanottanut viestin Vancouverilta KOK:in presidentti Jaqcues Roggi luovutti XXII talviolympialaisten isäntäkaupungin kaupunginjohtajalle Anatoli Pahomoville olympialipun, jonka jälkeen Vancouverin suuri stadion muuntui muutaman minuutin ajaksi suureksi Venäjän taloksi, joka esitteli Sotshin vuoden 2014 olympialaisten isäntäkaupunkina. →
Seuraavien talviolympialaisten isäntäkaupunkiin Sotshiin perustetaan kansainvälinen olympiayliopisto. KOK:in presidentti Jaqcues Rogge on sen esittelytilaisuudessa Vancouverissa tunnustanut sen suuriarvoisuuden. Ilman tietoja urheilijoilla on vaikeuksia, koska urheilutekniikan hallitsemisen rinnalla heillä pitää olla takanaan akateemisia tietojakin, presidentti korosti. →
KOK:in presidentti Jaqcues Rogge on vieraillut Sotshi-2014 olympialaisten järjestelytoimikunnan avaamassa Venä →
Sääoikut ovat olleet melkeinpä suurimpia kompastuskiviä Vancouverin olympialaisissa. Lumen puute pakotti järjestäjiä kuljettamaan kisapaikoille tonneja tekolunta. Sateet ovat puolestaan pakottaneet lykkäämään tuon tuostakin kilpailujen aloittamista. →
Sotshin vuoden 2014 talviolympialaisten järjestelykomitea matkustaa Vancouverin olympialaisiin. Kanadassa he hankkivat käytännön tietoja olympialaisten järjestämisestä ja pitämisestä. Tämän lisäksi he esittelevät Vancouverin olympialaisten vieraille venäläistä kulttuuria. →
Sotshin ja Krasnodarin alueen taloudellisia ja olympialaisten järjestämisen mahdollisuuksia esitellään Vancouverin olympialaisten aikana. Krasnodarin alueen valtuuskunta matkustaa Kanadaan, hankkimaan kokemusta, suureten kansainvälisten tapahtumien, mm. talviolympialaisten järjestämisestä. Helmikuun 28 päivänä on virallinen seremonia, jossa olympialippu luovutetaan Sotshille. →
Sothissa on valmistunut logistiikkakeskus, joka etsii parhaat mahdolliset auto, juna-, ilma ja meriliikennereitit, kertoo kirjeenvaihtajamme Vladimir Obraztsov. Keskus hoitaa pääasiassa Sotshin olympiakohteiden rakentamiseen liittyvää autokuljetusliikennetta GLONASS-satelliittipaikannusjärjestelmän avulla. →
Vuonna 2010 Sotshissa avataan kulttuuriolympialaiset, jotka on omistettu vuoden 2014 talviolympialaisille. Kulttuuriolympialaiset jatkuvat neljän vuoden ajan. Niiden esittelytilaisuus oli Moskovassa. Jokainen vuosi on omistettu eri taiteen muodolle, vuosi 2010 elokuvalle, vuosi 2011 teatterille, vuosi 2012 musiikille ja vuosi 2013 museoille. Kulttuuriolympialaiset avataan elokuvafestivaalilla. →
Sotshin vuoden 2014 talviolympialaisen järjestelytoimikunta on julkistanut Sotshin paralympialaisten tunnuksen. Siihen tulee sinisin latinalaisin kirjaimin kirjoitus Sochi.ru ja vasempaan alareunaan kisavuosi 2014. Oikeaan alareunaan tulee vammaisten olympialiikkeen tunnus. Olympialaisten valmistelujen valossa Venäjä on luomassa uutta infrastruktuuria, jonka seurauksena Sotshista tulee vuoden ympäri toimiva vammaisille mukautettu kylpyläkaupunki, on ilmoittanut Dmitri Medvedev. →
Venäjä täydessä mittakaavassa täyttää Sotshin, vuoden 2014 talviolympialaisten isäntäkaupungin infrastrukturan kehittämistä, ilmoitti pääministeri Vladimir Putin, tavatessaan KOK:n puheenjohtajan Jacques Roggen. →
Vuoden 2014 talviolympialaisten järjestelykomitea esitteli Sotshin kisojen tunnuksen. Vuoden 2014 talviolympialaisten tunnus muistuttaa jääveistosta, jääkimpaleiden keskellä. Toisaalta logo on hyvin lakoninen: toisella puolella on tekstisi englanniksi Sochi.ru ja toisella puolella tyylitellyillä numeroilla luku 2014 ja kuuluisat viisi olympiarengasta. →
Kansainvälinen olympiakomitea luottaa täydellisesti Venäjän Sotshin talviolympialaisten järjestelyihin.Olemme sataprosenttisesti optimisteja, on ilmoitettu KOK:ssa. Tavoitteenamme on poikkeuksellisten kisojen järjestäminen, koska maanne ansaitsee sen, on todennut KOK:n edustaja Killy. Sotshin talvikisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Dmitri Tshernushenko on esitellyt Sotshin kisojen tunnustuksen. →
Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Jacques Rogge on tyytyväinen tapaan, miten Sotshi valmistautuu vuoden 2014 talviolympialaisten järjestämiseen. "Olemme erittäin tyytyväisiä olympialaisten valmistelujen laatuun ja vauhtiin ", — sanoi Rogge lehdistötilaisuudessa Moskovassa. →
Sotshin vuoden 2014 olympialaisten järjestelykomitea avataan luoville ehdotuksille siitä, mikä koskee niiden avajaisia ja päättäjäisiä. Asiasta kertoi Sotshin vuoden 2014 olympialaisten järjestelykomitean, seremoniatilaisuuksien johtaja Ilja Batshurin. →
Vuoden 2014 Sotshin olympialasten järjestämiseen menee miltei 11 miljardia ruplaa vähemmän varoja, kuin alun perin suunniteltiin. Kaikkiaan niiden järjestämiseen menee 195,3 miljardia ruplaa. Tästä kertoi varapääministeri Dmitri Kozak. Hänen mukaansa tästä summasta miltei puolet tulee investoijilta. →
Kuuluisat venäläiset urheilijat – olympiavoittajat ja mitalistit, eri vuosilta ovat saaneet, vuoden 2014 talviolympialaisten isäntäkaupunkiin Sotshiin, oman Kunnian kujan, jossa marmorista tehtyihin tähtiin on hakattu heidän nimensä. Kuja sijaitsee olympiakylään johtavan tien varrella. →
Venäjän sisäministeriö muodostaa tehokkaan turvallisuusjärjestelmän, vuoden 2014 talviolympialaisten valmistelemiseksi ja järjestämiseksi Sotshissa. Erityistä huomiota kiinnitetään rakennusten turvallisuuteen, ilmoitti Venäjän sisäministeri Rashid Nurgalijev. →
Olympiaprojekti Sotshi 2009 – 2010 rahoitetaan ainoastaan sponsoreiden rahojen avulla, ilmoitti varapääministeri Zhukov. Eli toisin sanoen järjestelykomitea ei saa aiemmin oletettuja varoja liittovaltion Budjetista. Tämä antaa mahdollisuuden säästää 2,7 miljardia ruplaa liitovaltion budjettivaroja, sanoi Zhukov Sotshi 2014 järjestelykomitean tarkistusneuvoston kokouksessa. →